Kirsi Mattila

Käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja

Kirsi Mattila on valmistunut filosofian lisensiaatiksi teatteritieteestä. Hän on käsikirjoittaja ja ohjaaja ja viime vuosina hän on toiminut myös Icebreakerin tuottajana. Hänen viimeisin ohjaustyönsä on pitkä dokumenttielokuva Marzia, ystäväni, joka voitti useita palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla. Erilaisille yhteisöille Kirsi on tehnyt videoita, joista osan hän on myös kuvannut ja leikannut. Hän tuottaa televisio-ohjelmia ja radiosarjoja Yleisradiolle sekä tällä hetkellä myös Tiina Madissonin ohjaamaa dokumenttielokuvaa Nepalin morsiamet.