Amka Kenya – Lapset rauhan puolesta

Icebreaker Productions ja Koinonia Community loivat AMKA KENYA -hankkeen rauhan rakentamista ja kulttuuritoiminnan kehittämistä varten Kiberan slummin katulapsille ennen Kenian 2013 presidentinvaaleja.

JAA

Vuoden 2007 vaalien jälkeisen väkivallan vuoksi monet perheet jäivät kodittomiksi ja lapset päätyivät kadulle. AMKA KENYA aktivoi entiset ja nykyiset katulapset toimimaan yhdessä rauhan puolesta ennen vuoden 2013 presidentinvaaleja. He, jos ketkään, tiesivät väkivallan seuraukset omassa elämässään.

AMKA KENYA -hanke koostui musiikkialbumin tuotannosta, markkinoinnista ja levityksestä erilaisissa tapahtumissa ja mediassa. Albumilla Kiberan Ndugu Mdogo (Pikkuveli) Rescue Centerin entiset katupojat esittävät rauhaa ja ihmisoikeuksia käsitteleviä musiikkikappaleita.

Hankkeen huippuhetkiä olivat musiikkialbumin lanseeraustapahtuma ja AMKA KENYA -konsertti ja rauhanmarssi Kiberan slummissa 26. tammikuuta 2013. Kadulla asuvat nuoret lahjakkuudet esiintyivät kanssasisarilleen ja -veljilleen. Ndugu Mdogo -kuoro esiintyi myös Chagua Rauhankonsertissa Uhuru-puistossa Nairobissa 28. helmikuuta 2013. Konsertin järjestivät Kenian Punainen Risti ja huippuartistit vetäjänään Kenian tunnetuin laulaja Eric Wainaina. Citizen TV ja NTV sekä useat radiokanavat lähettivät koko päivän kestäneen konsertin suorana lähetyksenä maanlaajuisesti.

AMKA KENYA korosti katulasten ”kuulumista ja näkymistä” kenialaisessa yhteiskunnassa median ja live-esitysten avulla sekä lähetti suurelle yleisölle positiivisia viestejä katulasten valtavista voimavaroista yhteiskunnan jäseninä.

Hanke kesti lokakuusta 2012 huhtikuuhun 2013 ja sen alkuunpanijana ja tuottajana toimi Marita Rainbird. Hanke sai rahoitusta Suomen ulkoministeriöltä.

Lisätietoja täällä.

Amka Kenya Rauhankonsertti Kiberassa 26. tammikuuta 2013 video.

Cheki Cheki –musiikkivideo

Amka Kenya –musiikkivideo